16.3.2008

Amarillo - Joensuu

Joensuulainen ilmasto pyrkii iholle heti junasta ulos astuessa, kevät ja lämpenevä ilmasto ovat täällä susirajalla pimeänä maaliskuisena iltana vain kaukaisissa ajatuksissa. Nyt jos koskaan sitä ihminen toivoo, että olisi kerrankin laittanut jalkaansa pitkät kalsarit.

Onneksi viheliäiseltä kylmyydeltä voi suojautua siirtymällä ravitsemusliikkeeseen. Ensimmäisenä matkan varrelle osuu Pohjois-Karjalan Osuuskaupan ravintolakeskittymä, josta löytyvät paikallinen yökerho Bepop alakerrasta, Public Corner katutasolta ja Amarillo ylemmästä kerroksesta. Jo iltayhdeksältä perjantaina niin Bepop kuin Public Cornerkin ovat ovimiehen mukaan niin täynnä, ettei niihin nyt oteta uusia asiakkaita. Innokkaita juopottelijoita nämä joensuulaiset nähtävästi.

Amarillossa kuitenkin on tilaa, eikä tarvitse pulittaa narikka- eikä sisäänpääsymaksujakaan. Itse ravintola on jakautunut erillisiin ruoka- ja baaripuoliin, eikä alakerran ruuhkasta ole tietoakaan vaan lähes kaikki paikat ovat tyhjillään. Lonkerosta saa pulittaa 4,80 euroa. Puiset, woodoohenkiset pääveistokset koristavat seiniä. Kysäisen baariminnalta eri siiderivaihtoehtoja. "Omena vai päärynä", kysyy hän takaisin kertomatta tarkemmin vaikkapa taustalla mainostetusta Crowmoorista. Päärynäsiideri kustantaa yhtä paljon kuin lonkerokin.

Myöhemmin puolityhjässä ravintolassa vaeltava, yksinäinen keski-ikäinen mies istuutuu sohvakeskittymäämme. Mies ei tervehdi, mutta tovin hiljaa istuttuaan ilmoittaa nyt soivan kappaleen olevan Metallicaa. Emme osaa oikein kommentoida asiaa, ja pian hän vaihtaa keskustelunaihetta Euroviisujen pitoajankohtaan ja Lordiin. Hämmennykseltäni en keksi Euroviisuistakaan nyt mitään sanottavaa, olenhan ravintolaillan tiimellyksessä muutenkin suunnannut ajatukseni Amarillon tunnelman ja kuntauudistuksen pohdiskeluun. Ravintola-kansalaisjournalisti alkaa jo mielessään kehitellä tapauksesta mahdollista maakuntalehden salaliittoa, jolla lehti yrittää hankaloittaa alueensa ravitsemusliikkeiden arvioimista. Ilmeisesti tästä ei kuitenkaan ole kyse, koska setä vaihtaa pian viereiseen pöytään ja yrittää viritellä keskustelua kahden pari-kolmekymppisen naisihmisen kanssa. Naiset poistuvat paikalta juomat juotuaan.

Amarillon musiikkilinja vaikuttaa melko linjattomalta, mainstreamilta. Parituntisen aikana ehtii kuulla niin Metallicaa (Enter Sandman), Maija Vilkkumaata (Kristiina), Katri Ylanderia kuin Bill Haleytakin (See You Later, Alligator). Jos nyt ei sävähdydä, niin eipä ärsytäkään. Samaa voi sanoa koko Amarillosta, muutaman täällä mukavasti ottaa, mutta mistään kovin sävähdyttävästä kokemuksesta on turha puhua. Ellei sitten pidä omalaatuisen oloista, kutsumatta pöytään höpöttämään saapuvaa setää sävähdyttävänä. Itse en pidä.

2 kommenttia:

anniu kirjoitti...

Hyi, miksi ihmeessä tuonne? Ihanko vain testausmielessä? :D Vaikkapa Wanha Jokela on miljoonasti viihtyisämpi paikka.

viima kirjoitti...

Amarilloon johtanut ajatus oli: hemmetin kylmä -> lähimpään ravintolaan mitä löytyy, mutta ei Palaweriin kun sinne mentäisiin myöhemmin. Ja on kyllä mukava käydä testausmielessäkin eri ravintoloissa, muutenhan ei olisi juurikaan kirjoitettavaa. Tietysti voisi kirjoittaa myös aina samasta baarista, mutta se on julmetun haasteellista keksiä mitään uutta sanottavaa paikasta, jossa on ollut kymmeniä kertoja. :D

Kävin myöhemmin illalla vielä Jokelassakin, miellyttävä oli. Harmi vain, ettei näistä muista baareista ole vielä syntynyt mitään tekstiä, kirjoittaminen vaatisi oman aikansa ja sopivan mielentilansa, ja molempia on ollut nyt saatavilla kovin niukasti.